Vuosi alkaa toiminnallisissa merkeissä, kun keväällä pihamaalle rynnistää reilusti toistasataa vihollista. Hyökkäyksen ensimmäinen aalto kilpistyy ansoihin, mutta seuraava kapuaa jo ruumisläjän yli sisätiloihin. Ahkerimmat asukkaat syöksyvät oitis putsaamaan vereen peittyneitä ansoja, työnsä tuloksena vain entistä enemmän verta ja suolenpätkiä.
Todella taistelukykyisiä kääpiöitä on noin neljä, joten hiisien jahtaamisessa ympäri linnoitusta kuluu aimo tovi ja siviilejä kuolee kuin kärpäsiä. Ruumiiden siirtelyssä rumaan katakombiin ja toisiaan mutiloivien kääpiöiden hillitsemisessä kuluu melkein koko loppuvuosi. Edellistä suurempi ex-tempore-sairastupa pelastaa jokusen hengen.
Siinä sivussa valmistuu lähes virkamiesmäisellä pieteetillä kaksi tuiki tarpeellista rakennusta: magma-akvedukti (pumput puuttuvat) ja paronin huoneisto. Lisäksi rakennetaan puolustusten vahvistamiseksi toinen, entistä helpommin puolustettava sisäänkäynti. Kahta sisäänkäyntiä on nimittäin helpompi puolustaa, eikö vain? Enempi parempi, senhän tietää Uristkin. Uuden sisäänkäynnin paras puolustus onkin upea vedetön vesiansa. Jäämme malttamattomina odottamaan puron sulamista.
Syksyllä rakennettu adamantiinimyllynkivi on nostanut linnoituksen varallisuuden miltei kaksinkertaiseksi ja adamantiinin kiilto silmissään muuttaneet migrantit ovat paikanneet menetykset miltei edellisen vuoden tasolle. Muutoin ei kurjuutta kummempaa.
